Muokkaa sisältöä

Mawell Care

Kielivaihtoehdot


Document Actions

Kotitorin toiminta laajenee ja kehittyy kevään aikana

Julkaistu 08.03.2011

Tampereen Kotitori ja Ikäpiste yhdistävät toimintonsa 1.4.2011. Kotitori on tähän saakka neuvonut ja välittänyt ensisijaisesti ikäihmisten tarvitsemia kaupungin ja yksityisten palveluntarjoajien tarjoamia kotihoidon palveluja. Jatkossa Kotitori räätälöi entistäkin laajemmin ikäihmisille heidän omista toiveistaan ja tarpeistaan lähteviä henkilökohtaisia palvelukokonaisuuksia. Ikäihmiset ja heidän omaisensa voivat tulla Kotitorille keskustelemaan tarpeistaan ja kartoittamaan erilaisia palveluja, joita on tarjolla kotona asumisen tueksi.

Kotitori laatii tarvittaessa asiakkaalle palvelusuunnitelman ja auttaa sen toteuttamisessa. Kotiin tuotettavien palvelujen lisäksi suunnitelmassa voi olla ehdotuksia asiakkaalle soveltuvista palveluista, joita mm. eri yhdistykset kaupungissa järjestävät. Kotitorilla kuunnellaan ja ollaan ikäihmisten apuna myös esim. erilaisten lomakkeiden täyttämisessä ja etuuksien hakemisessa sekä järjestetään teemapäiviä.

Kotitorin toiminnan laajennus perustuu sopimukseen, jonka Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi 21.2.2011. Sopimuksella kaupunki ostaa lisää palveluja Mawell Care Oy:ltä, joka on hoitanut syyskuusta 2009 saakka ikäihmisten neuvonta- ja asiakaspalvelupisteen eli Kotitorin toimintoja.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Timo Koistinen, Mawell Care Oy
timo.koistinen@mawellcare.com
puh. 040 560 4655